Tällä hetkellä aivoissa tunnetaan tehokkaita hoitokohteita vain pieneen osaan aivosairauksista. Nämäkin kohteet on tunnistettu pitkälti sattumalta, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Nyt Harvardin yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt Turun yliopiston tutkijatohtorin, dosentti Juho Joutsan johdolla uuden menetelmän, jolla voidaan paikallistaa uusia hoitokohteita. Uusia hoitokohteita on yritetty tunnistaa myös oireita lievittävien aivovaurioiden avulla, mutta ongelmana on ollut, että vauriot osuvat usein eri kohtiin aivoja.

Toistaiseksi ei ole tiedetty, millä mekanismilla eri alueisiin osuvat vauriot helpottavat samaa oiretta.

Tutkijoiden nyt kehittämä menetelmässä käytetään toiminnallista magneettikuvantamista selvittämään aivojen hermoverkostojen välisiä kytköksiä.

Menetelmä yhdistää oireita lievittävien aivovaurioiden sijainnit aivojen kytkentäkaavioon, joka on luotu yhdistämällä 1000 terveen ihmisen toiminnalliset magneettikuvaukset. Kytkentäkaavio kertoo, miten aivojen eri osat ovat yhteydessä toisiinsa, jotta voitaisiin tunnistaa aivoalueet, joihin oireita lievittävät aivovauriot ovat yhteyksissä.

Esimerkiksi essentielli vapina on yleisimmin kuvattu aivosairaus, jonka oireita spontaanit aivovauriot ovat helpottaneet. Essentielliin vapinaan tunnetaan erittäin tehokas neurokirurginen hoitokohde, minkä vuoksi se valittiin nyt tutkitun menetelmän validointiin.

– Uutta menetelmää hyödyntäen havaitsimme, että kaikki essentielliä vapinaa helpottaneet aivovaurioalueet eri osissa aivoja ovat osa samaa hermoverkostoa, jonka keskeinen piste koko aivojen alueella on talamuksen VIM-tumake. Tämä joidenkin millimetrien läpimittainen tumake sijaitsee syvällä aivoissa, ja se on essentiellin vapinan tärkein neurokirurginen hoitokohde, Joutsa kertoo tiedotteessa.

Menetelmä onnistui siis tunnistamaan tehokkaimmaksi tiedetyn hoitokohteen analysoimalla aivoinfarktien sijaintien keskinäisiä kytköksiä.

Tutkimuksen tulokset saattavat tarjota uuden tavan paikallistaa aivoissa hoitokohteita eri neurologisiin ja psykiatrisiin sairauksiin.

Seuraavaksi tutkijat aikovat hyödyntää kehittämäänsä menetelmää sellaisiin aivosairauksiin, joihin ei toistaiseksi ole ainuttakaan tunnettua hoitokohdetta.

Sama tutkijaryhmä onnistui hiljattain löytämään Parkinsonin taudin oireiden mahdollisen alkuperän aivoissa.